Puhdistusohjeet

Sottaisen omantunnon kanssa ei ole kiva elellä. Teet yhtä, vaikka omatunto sanoo toista. Ole siinä sitten. Onneksi ei tarvitse. Omantunnon ehtii vielä saada kesäksi rantakuntoon. Ja huomaat eron jo ensimmäisellä pesukerralla!

Aloita pienestä. Missäs kunnossa vanha fillarisi on? Varmaan ihan hyvässä. Lyhyemmät automatkat voit siis aivan hyvin tehdä polkien, kävelemällä tai sitten julkisilla.

Ruokailutottumuksiasi voit varmasti tarkistaa yhtä lailla. Ruoan alkuperä on nykyään varsin helppo selvittää. Pieni eettinen valinta päivässä kertautuu kolme ja puoli sataa kertaa vuodessa, joten se ei ole enää pieni asia. Ekologisesti tuotettu lähiruoka on aina hyvä valinta. Samalla tavoin kannattaa suhtautua muihinkin hankintoihin, kuten vaatteisiin. Ethän vain tue lapsityövoimaa?

Arkipäivässään yhä useampi meistä törmää muualta tulleisiin kulttuureihin. Arkipäivän suvaitsevaisuus on pieniä tekoja, joilla osoitetaan myös kanssaihmisille, että meillä on tarpeeksi laaja sydän ja maa myös muiden kulttuurien edustajille.

Tavallisten ihmisten ja perheiden hyvinvointi on meille kaikille tärkeää. Työntekoon kannustaminen ja oikeudenmukaisen palkan vaatiminen ovat arkipäivän omantunnon asioita, joihin jokainen voi vaikuttaa ainakin puuttumalla epäkohtiin, kun sellaisia huomaa.

Sotilasliittojen rakentaminen ei oikein ole tätä päivää. Ei suuremmilla, mutta ei myöskään pienemmillä hiekkalaatikoilla. Lähimmäisen kunnioittaminen opitaan jo lapsuudessa ja siihen on jokaisen vanhemman syytä panostaa, jotta maailma tulevaisuudessa olisi tältä osin nykyistä parempi.