Omantunnon ääni

"Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä."
- YK:n Ihmisoikeuksien Julistus

Omatunto on katsottu niin tärkeäksi välineeksi ihmisten päivittäisessä toiminnassa, että se on saanut YK:n Ihmisoikeuksien Julistuksessa paikkansa järjen rinnalla.

Järjen ääntä ja järjen käyttöä ei kukaan nykypäivänä kyseenalaista. Joka toimii niin kuin järki sanoo, on viisas ja kunnioitettu ihminen. Kaikki toiminta voidaan perustaa järkeen.

Mutta toimimmeko me omantuntomme mukaan? Ohjaako omatunto meidän toimintaamme arjessa?

Vai onko se vain kiusallinen nilviäinen, jonka itsepintainen ääni silloin tällöin pysäyttää meidät, mutta vain hetkeksi?

Omantunnon vaimentamisessa me olemme nimittäin aika hyviä. Suihkukoneen jylinä, tavaratalon kuhina ja moottoritien pauhu peittävät helposti alleen tuon ystävämme, jolla saattaisi olla paljonkin tärkeää sanottavaa.

”Toimin niin kuin omatuntoni käski” , on lause jonka mieluusti kuulisi useammin poliitikon, yritysjohtajan, urheilijan tai julkkiksen suusta. Ja jos kaikki tekisivät niin, maailma olisi varmasti parempi paikka.

http://www.vasemmistoliitoneurooppa.fi/